Kuolleen miehen naamio

Hengityksen höyry sekoittuu sumuun.
Usvan keskeltä erottuu hahmoja.
Kasvoja on vaikea erottaa,
olemme liian kaukana toisistamme.

Olen kuullut tarinoita kohtaamisista,
jolloin toisen kasvot on käsin kosketeltavissa.
Itse pääsin myös kerran lähelle,
mutta en koskaan niin paljon,
että olisin jakanut lämmön.

Nykyisin silmäkulmani on laskeutuneet niin alas,
että kulmakarvat sumentavat näköä.
Tältäkö sen pitikin tuntua?
Miksi juuri tältä..?

Miksi me kerromme aina lapsille satuja,
jossa hyvyys ja rakkaus voittaa?
Eihän sellaisiin uskonut, voi koskaan elää täällä,
jossa kaikki on tuhkaa ja tomua.

Teen kämmenistä pallon.
Tunnen pitäväni sen sisällä kipinää vankina.
Siitä on niin kauan kun minulla oli toivo.
Nykyisin sen tunteen haamu on hämmennys.
Tältäkö se tuntuu?
..olla lapsi jolla on kuolleen miehen naamio.