Sanat kuolevat suuhun.
Ajatusten tuhkat nielen
ja kätken sisääni.
Pelko kiduttaa sydäntäni,
ruoskan iskut kaikuvat yöhön.
Juosta ei voi,
jalat on täynnä lyijyä.
Pää on täynnä kyyneleiden poreilua,
kirkunaa siitä, että tekisi jotain.
Avain viemärin lukkoon täytyisi vain löytää,
että tuska valuisi pois.
Saisi vuodettua joka veri pisaran verran
ja odottaa vain iskua.
Lyijy kuitenkin painaa liikaa.
Pyövelin terä hohtaa silmiin
ja kalleimman aarteen luovuttaminen
tuntuu aina vain vaikeammalta.
Se sattuu vain hetken,
mutta tyhjyys enää kaikuu vain sen jälkeen.
Pieni perhonen lepattaa edessä,
aurinkokin voisi paistaa.
Aallot lyövät ylitse vaatien vastausta.
Mutta mistä saisi rohkeutta?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
