Yksinäinen tonttu oli kuljeskellut vuosia, monia vuosia
Pitkin lumisia katuja.
Katsellut talojen ikkuinoista kuinka niissä loisti valot ja ihmisillä oli hauskaa
Miettien, että löytäisiköhän hän koskaan ystävää.
Elämän mittaiselle matkalle.
Vuosia ehti tulla tontulle melkein 30. Kun hän yhtäkkiä eräänä päivänä tutustuikin toiseen joulutonttuun
He yhdessä söivät munkkia ja joivat simaa.
Ja heillä oli hirveän hauskaa yhdessä.
He kokivat paljon kaikenlaisia hetkiä
Ja unohtumattomia retkiä.
Yhdessä he edelleen odottavat päivää jona heidät vihitään.
Ja heistä tulee aviopari.
Siihen ei ole enää kuin pieni hetki
Kun uusi vuosi vaihtuu niin sen jälkeen jo ihan kohta koittaa se päivä.
Mutta hyvin, hyvin pienellä väellä
Unelmat häistä jossa saisin olla prinsessa
Ystävien ympäröimänä,
Puhumattakaan kauniista morsiusneidoista
Lauluista.
Jää kaikki vain kuvitelmaksi
Häistä puuttuu muutenkin paras mies,
joka olisi tullut kaikesta huolimatta.
Mutta olisi myös jäänyt puuttumaan
eräs toinenkin joka oli kutsuttu
He molemnat ovat nyt siellä
Missä voidaan vain kynttilät ja kukkaset
Viedä.
Jouluenkelinkin vein
Ja kynttilän lämmittämään enkeliä.
Kylmän haudan tykönä monta lämmintä ajatusta.
Ehkä meidän häistä tulee silti semmoset kun ne on sillä hetkellä hyväks nähty.
Yritetään nauttia elämästä jatkossa.
Lämpimiä halauksia sulle rakas
Jouluisen tarinan muodossa
I love you forever <3

oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut