Ensihetkestä lähtien,
tunsimme molemmat jotain,
jotain enemmän.
Kuinka nopeasti kaikki menikään,
ja pian
olimme jo toisillemme rakkaita.
Kerroit olevani ensimmäinen,
jota kohtaa tunnet näin.
En voinut sanoa samoin.
Meillä oli ihanaa yhdessä,
mutta silti sanoin ne sanat:
ollaan vaan ystäviä.
Kuinka monta kertaa,
sen jälkeen,
olet sanonut
kaipaavasi mua.
Olo on kuin petturilla,
miksi annoin kaiken johtaa
siihen pisteeseen,
että lopulta vain
satutin sinua.
Pyysin anteeksi,
mutta molemmilla
jäi silti muistot
niistä hetkistä.
Ehkä ensi kerralla
mietin enemmän,
että voisin olla
tunteistani varma.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
loistava runo. haikea, mutta ihanan rehellinen.
Aito hyvin peilaava on runosi : ))
Hyvin kirjoitettu ja sisällöltään puhutteleva. Pidän.
Koskettava, aito ja rehellinen! Pidin!