Rikkoutumaton lasiseinä

Rakastin niitä öisiä hetkiä
kanssasi jutellessa.
Kuinka huomaamattamme,
tunnit vain vierähtivät.

Me kaksi
niin samanlaista.

Sinä ihastuit minuun,
minäki sinuun,
vaikka en sitä koskaan tunnustanut
sinulle, enkä itselleni.

Tiesin,
että välissämme tulisi aina olemaan
rikkoutumaton lasiseinä.
Olisi tuskaa nähdä toinen,
saamatta koskaan tuntea kosketusta.

Kaiken jälkeen
sait itsellesi laastarin,
ehkä jopa sideharson,
joka vuoraa sinut kestävään onneen.

Minulle jäi
mustasukkaisuuden ja katkeruuden kyyneleet,
jotka lopulta tummentavat
välissämme olevan lasiseinän,
etten edes enää näe
sinua.