Menneisyyden haamuja

Lauantaina nousin sängystä jo ennen seitsemää. En ollut saanut kovinkaan hyvin nukuttua, eilisen päivän tapahtumat ja niistä johtuneet tunnemyrskyt sekoittivat unirytmiäni. Sovittuani eilen lounastreffit barista tytön kanssa olin kävellyt rinta rottingilla kotiin ja kotiovella minua odotti ex-vaimoni. Tunsin kun tunnelma laski sekunnin sadasosassa hilpeästä ahdistuneeseen. Ex-vaimoni nojasi ovea vasten kädet puuskassa, valmiina saarnaamaan. Tunsin hänen kehonkielensä hyvin. Tiukasti rintaa vasten painetut kädet, huulten kireys ja silmien pistävä tuijotus kertoivat tyytymättömyydestä ja aggressiivisuudesta. ”Anneli.” totesin kaivaessani avaimia ja juuri kun sain avaimen lukkopesään Anneli tarttui minua kädestä. Nostin katseeni hänen kasvojaan kohti ja yllätyin kun näin hänen kyyneleiden täyttämät silmänsä. ”Johannes. En olisi halunnut vaivata tällä tavalla, mutta..” hänen äänensä särkyi ja kyyneleet valuivat poskia pitkin. Saatoin Annelin sisälle ja istutin tämän sohvalle istumaan. Istuin viereiseen nojatuoliin, en halunnut vaikuttaa liian helpolta tai läheiseltä. Avioerosta ja Helsinkiin muutosta oli kulunut niin kauan aikaa että tunteeni Annelia kohtaan olivat muuttuneet neutraaleiksi. Anneli nyyhkytti ja kaivoi laukustaan taskupeilin. Hän korjasi valunutta ripsiväriään ja taputteli puuterilla punoittavia poskiaan. Minusta oli ollut aina kurjaa katsoa vierestä kun toisella oli huono olla. En pitänyt itseäni hyvänä lohduttajana, olin kyllä hyvä kuuntelija ja tarvittaessa tarjosin olkapäätä jota vasten sai itkeä ja purkaa pahaa oloaan. Nyt minun ei kuitenkaan tehnyt mieli siirtyä istumaan ex-vaimoni viereen ja painamaan häntä rintaani vasten, tarjoamalla lämmintä syliä joka toisi lohtua ja turvaa. ”Anneli, mistä on kyse? Sinä tiedät etten pidä siitä että ilmaannut luokseni ilmoittamatta.” sanoin ja työnsin pöydällä olevaa nenäliinarasiaa sohvaa päin. Anneli nappasi muutaman nenäliinan ja kuivasi kyyneleitään. Hän selvitti kurkkuaan ja katsoi sitten suoraan silmiini ja sanoi: ”Tiedän että olemme sopineet niin, että ilmoitan etukäteen jos haluan tavata. Mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta. Johannes, minulla on ongelma jota en saa itse ratkaistua.” Nyt Anneli näytti jo reippaammalta, samanlaiselta miltä hän aina näytti. Hän istui selkä suorassa sohvan reunalla, kädet sylissään ja polvet nätisti ristittynä. Anneli oli aina ollut tarkka pukeutumisestaan ja tälläkin kertaa hän näytti täysin virheettömältä. Vaalean beige paitapusero oli siveellisesti uurrettu, musta kynähame sai jalat vaikuttamaan pitkiltä ja mustat korkokengät toivat asiallisen sävyn asukokonaisuuteen.

Anneli siirtyi sohvalla lähemmäs minua ja kallistui minua päin. En voinut välttää katseeni hairaantumista avonaiseen kaula-aukkoon ja näin ettei Annelilla ollut rintaliivejä. Anneli oli aina osannut käyttänyt kehoaan jonkinlaisena aseena minua vastaan, vaikkei hän kovin povekas ollutkaan. ”Johannes. Minulla on ongelmia talouteni kanssa. Minun pienet tuloni eivät yksinkertaisesti riitä maksamaan talomme asuntolainaa ja omaa opintolainaani. Tiedän että sinäkin maksat oman osuutesi kerran kuussa, mutta..” keskeytin Annelin nostamalla käteni ylös. ”Minä tiedän että sinulla on nyt hankalaa koska tulosi ovat laskeneet työpaikkasi muututtua, mutta minä en suostu maksamaan enempää kuin sen mitä nyt maksan kuukaudessa. Minunkin palkkani on sen verran huono että tulen sillä juuri ja juuri toimeen laskujen maksamisen jälkeen.” Nousin ylös ja kävelin ulko-ovea kohti osoittaakseni että tämä vierailu oli nyt ohi. Anneli istui hölmistyneen näköisenä sohvalla ja nousi sitten ylös, poimi laukkunsa ja käveli viereeni eteiseen. ”Johannes. En täysin käsitä sitä, että kaikkien näiden yhteisten vuosien ja tapahtumien jälkeen, minä tarvitsen sinua. En ymmärrä miten voit unohtaa kaiken sen hyvän mitä olemme kokeneet ja jättää minut pulaan tällaisessa tilanteessa.” Hän yritti tarttua olkapäähäni mutta ehdin tarttua hänen ranteeseensa ensin. ”En pysty auttamaan sinua enempää kuin sen mitä maksan tällä hetkellä. Minulla ei ole lainata rahaa, eikä tule olemaan. Jos kaipaat apua, ottaisit yhteyttä velkaneuvontaan. Tai mahdollisesti siihen parisuhdeterapeuttiin jonka..” lauseeni katkesi kun Anneli läimäisi avokämmenellä poskeani. Itkuisin silmin hän tuijotti suoraan omiini ja hengitti raskaasti. Avasin ulko-oven ja Anneli poistui rappukäytävään.

Vedin oven kiinni ja hampaita purren päästin ilmoille pari kirosanaa. Menin suihkuun rauhoittumaan. Laitoin vaatteeni valmiiksi huomista varten ja katselin vähän aikaa televisiosta kotimaista visailuohjelmaa. Vaikka perjantai-iltana valvoin yleensä myöhään, tällä kertaa painuin sänkyyn jo ennen kello yhdeksää. Lauantaiaamuna vaelsin levottomasti ympäri asuntoa tehden kaikenlaisia pieniä askareita jotta pysyisin edes jotenkin järjissäni. Viikkasin puhtaita vaatteita ja jopa silitin kauluspaitani minkä olin valinnut tälle päivälle. Harjasin hampaani vähintään kolmesti ja kävin varmuuden vuoksi uudelleen suihkussa. Laitoin jopa joululahjaksi saamaani partavettä, vaikka kyseessä olikin lounastapaaminen eikä illanistujaiset. Olin samanaikaisesti jännittynyt, levoton, innostunut sekä epäileväinen. Aika kului tajuttoman hitaasti, tuntui että puoleenpäivään olisi ikuisuus. Äkkiä kello olikin jo puoli kaksitoista ja aloin valmistautumaan tulevaan tapaamiseen. Hetkeä myöhemmin olin jo ulkona ja kävelin reippain askelin kohti keskustaa. Kampin narikkatorille tullessani vilkuilin paranoidisesti ihmismassaa ja yritin päätellä olinko ajoissa vai myöhässä. Pelästyin kun joku koputti minua olkapäähän. Käännyin ja naurahdin tajutessani deittini seisovan takanani. ”No hei. Hieman pelkäsin ettet tulisikaan. Ajattelin että mentäisiin lähellä olevaan nepalilaiseen ravintolaan, sieltä saa maailman parasta ruokaa. Mutta onpas tökeröä, tässä sitä seistään enkä ole edes esittäytynyt, minun nimeni on Johannes.” ojensin käteni ja kättelimme. Barista tyttö naurahti hermostuneesti ja esitteli itsensä Saraksi. Koko matkan ravintolalle toistelin mielessäni pakonomaisesti nimeä Sara.