Ikuinen kaipuu

Kun me silloin tavattiin,

uskoin uuteen mahdollisuuteen,

siihen salaperäiseen onneen.



Kun me kuun loisteessa suudeltiin,

toisiimme kietouduttiin,

ja niin me sitten rakastuttiin.



Luulin sen onnen kestävän,

en uskonut sen ikinä päättyvän,

rakastimme niin lujasti.



Niin väärässä sitä on ihminen,

päättyi juttumme tää onnellinen,

lyhyeksi jäi aikamme yhteinen.



Siinä koulun kulmalla sinua halasin,

viimeisen kerran kosketuksesi tunsin,

tuuli humisi ja minä itkin.



Kotiin kävellessä kyyneleet valuivat,

meikit poskeni sotkivat,

tunteeni minua pelottivat.



En kai milloinkaan voi sinua unohtaa,

en toista koskaan rakastaa,

sinut vain minun on pakko muistaa.