Mökillä

Hankalinta on välitila.

Kaupunkimaailmasta kun lähdetään, mietitään sellaisia asioita kuin lenkkeily ja lenkkivaatteet. Mietitään, mistä voisi kulkea noin kahden kilometrin lenkki. Katsotaan vaatekaappiin ja todetaan musta kiiltäväpintainen takki liian rumaksi, valitaan vaalean sininen. Valitaan mukaan myös vaaleansiniset käsineet, juostessahan saattaa tulla kylmä. Pipo? Ei missään tapauksessa.

Mökille mentäessa tarkistetaan mahdollinen lenkkimatka. Kyllä, juuri sopivasti kun talolta lähdetään ja mennään tuota toista tietä ja kierretään mutkan kautta saadaan kaksi kilometriä. Tämä on mielessä kun saavutaan mökin pihaan.

Perillä puretaan kassit autosta. Laitetaan vaaleansiniset hanskat "ulkovaatteet" kassissa kuistille. Kuisti on täynnä villasukkia, huiveja, kumppareita, isoja ja reiluja takkeja. Kuistilla on myös käsienpesuteline. Mökillä kädet pestään kylmällä vedellä, joka ei tule juoksevana hanasta. Vilahtaa mieleen, että jos käy lenkillä, lenkin jälkeen ei käydä suihkussa lämpimän veden alla. Ensimmäisen kerran lenkki alkaa tuntua huonolta idealta. Mutta vilkaisu ulos: ihan syysaurinko, varmasti tulee hetki, että kaikki ovat puuhissaa ja voi huikata, että käväisen vain lenkillä!

Alkaa mökkitalostelu. Ruuanlaitto on pitkä prosessi. Kaikki mahdolliset ruuat lämmitetään leivinuunissa. Joka ensin lämmitetään. Tähän menee aikaa, ruuan valmistelu aloitetaan hyvissä ajoin. Tiskaus tapahtuu ulkona. Astiat tiskataan kaivovedellä, vähän raudantuoksuisella, joka lämmitetään navetan noidanpadassa. Astiat kannattaa tiskata melkein kiehuvalla vedellä, koska kirpeässä syysilmassa vesi kuitenkin jäähtyy nopeasti.

Tulee ilta, pimenee. Lähiseudun tiet eivät houkuttele. Mukavampi istua lämpimässä pirtissä ja tehdä jotain käsillään. Kuten kutoa villapaidan mallikappaletta. Myös sellaisen, joka ei ole ikinä saanut loppuun aikuisen kokoista villapaitaa. Käsillätekeminen kuuluu mökkeilyyn. Jaloilla juokseminen tuntuu kaukaiselta.

Seuraavana päivänä keksitään: unohdetaan tämä harmaankolea syyspäivä ja lähdetään käymään kylpylässä! Suurin osa hihkuu riemusta. Joku, joka ei pidä lämpimässä vedessä lillumisesta, ei sano mitään. Ei myöskään mainitse mitään siitä, että on inhonnut allasuintia sen jälkeen kun esikoista odottaessaan kävi pahoinvointiaikana uimassa. Ja voi nyt joka kerran altaan nähdessään pahoin.

Pakataan pyyhkeet ja pesutarvikkeet. Etsitään päälle vähän puhtaampi paita, mutta ei mietitä, onko paita hyvännäköinen housujen kanssa. Samoin kuin ei mietitä, onko hiukset hyvin. Mökillä hiukset ja vaatteet eivät ole tärkeitä. Hampaat on, ne pestään aina. Mutta hiuksia ei laiteta. Sitäpaitsi peili on niin pieni, ettei se kerro mitään. Mietitään, että mihin mökkielämään ovat suunnatut ne muotikuvat, jotka ohjeistavat pukeutumaan "viikonlopuksi maalle". Silkkiset paitapuserot ja pitkät hameet. Varmaankin niille, jotka ainoastaan kuorruttavat kaupunkimaailman maalaismausteella. Kevyesti, vain hieman säväyttämään.

Kylpylässä on oikeat vessat ja juokseva vesi. Nautitaan näistä. Vähän hienompi hiustenhoitoaine kuuluu kyllä kylpyläkuvaan, mutta tuntuu muuten jotenkin vieraalta. Ei jaksaisi rasittaa ajatuksiaan sellaisella yksityiskohdalla kuin hiusten hyvinvointi.

Kylpemisen jälkeen istutaan pukuhuoneessa. Pukeudutaan lämpimästi. Niin lämpimästi, että myös sisävaatteilla taretaan sisällä. Mökillä kun sisälläkin on kylmä. Sen takia sukkahousut farkkujen kanssa naurattavat, paljon parempi vaihtoehto on fleece alushousut toppahousujen kanssa. Ja yhtäkkiä mielessä ei edes käy, että eihän toppahousut näytä hyvältä. Näyttäminen ei ole tärkeää silloin, kun pitää tareta.

Pukuhuoneen pöydällä on puolityhjä Coca Cola light. Pullo näyttää hassulta. Ollaan siirrytty taas mökkimentaliteettiin, jossa omenamehu vanhassa lasissesa etikkapullossa on tarkoituksenmukaista. Itsetehtyä, terveellistä ja puhdasta. Limukka on kaikkea muuta.

Tullaan takaisin mökille. Kukapa sitä nyt lähtisi pää märkänä juoksemaan. Ei itse asiassa käy enää edes mielessä.

Seuraavana päivänä päätetään sateesta huolimatta lähteä lenkille. Ihmetellään ääneen, että oliko joku niin typerä, että jätti mustan kiiltäväpintaisen, hyvin vettäpitävän ja lämpimän, takin kotiin. Ja otti tilalle tuollaisen lirun vaaleansinisen, jolla palelee varmasti. Puetaan takin alle kaksi fleeceä ja villapaita. Pipoksi löytyy pinkki Jukkatalojen pipo. Pipon valinnassa ei mietitä väriä tai mallia, ei myöskään sitä, onko pipo aivan järkyttävä vai aivan kauhean järkyttävä. Mietitään, kuinka vanha sen täytyy olla, kun se on saatu entiseltä edustajalta, joka on ollut eläkkeellä nyt jo hetkinen, ainakin kymmenen vuotta.

Lenkki ei ole juoksemista. Alussa otetaan innoissaan muutamia juoksuaskelia. Mutta lenkin päämäärä on kävellä läheiseen metsään, istua kuusen alle syömään juuri uunista otettua rieskaa voin ja maidon kanssa. Kävellessä katsellaan taloja. Tuossa asuu tosi vanha nainen, ja vieläkin ihan yksin. Ja ei tuohonkaan taloon laitettu rännejä kuin etupuolelle. Mutta tästähän on kulkenut hevosia. Voi kun saisi hyvää hevosenlantaa kompostiin, harmi kun ei tullut pussia ja toisia hanskoja mukaan! Niin, vaaleansiniset hanskat eivät ole sopivia hevosenlannan noukkimiseen.

Metsässä istutaan kuusen alla kuivassa kohdassa. Katsotaan mäntyä, joka jostain syystä kasvaa kieroon. Katsellaan, kun vesipisarat täyttävät pikarijäkälän maljan. Otetaan toinen ja kolmaskin pala äsken itse leivottua rieskaa. Joka on aivan erityisen herkullista näin retkieväänä nautittuna. Todetaan kuinka hieno idea olikaan tämä lenkillä käynti!