Suodatan tuoksua
syreenin, pihlajan
Täytän leudolla tuulella rintani kehikon
hengitän hiipuvaa valoa
Maa tarttuu lämpööni multaisin sormin
tuoksussaan täyttymys
saven ja hiekan
Hymisee heinäsirkkoina
kasteisen kehtolaulunsa
Astu kevyesti, tyttäreni, sudenkorentoni
olet valossa väräjävä koiperhonen
ytimesi liekki sinut kirkkaaksi kalvaa
Jokaisena päivänäsi olet muistava,
minun syliini unesi johtaa
Olet kynnetyn vainion yltäkylläisyys
arka, lainehtiva laiho
kohdustani, kehdostani
on linnunluusi luotu
Jokaisella henkäyksellä olet muistava
vielä kerran lepäät sydämeni alla
Hengitän rytmissä maan sykkeen
mullan kosketuksessa hohkaa
päivän sammuva sydänlanka,
äidin viilenevä käsi
Aamun aavistus ajelehtii halki hämärän
tiedän paikkani maanpiirissä
Hengitän ja elän
en lähtenyt tänäänkään, vielä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis, jotenkin runsas ja voimakas runo. Ensimmäiset adjektiivit ainakin jotka tulivat mieleeni. Tämä täytyy lukea useaan otteeseen!
Kiitoksia arvostelustasi, mukavaa, että pidit! :) Kuten edellinen sanoikin, tämä pitää lukea moneen kertaan, jotta saa sisällöstä kaiken irti. Pidän kovasti. Toiseksi viimeinen säkeistö on kaunis, viimeisestä jää hieman pelokkaan odottava tunne.. :/