kullankeltaisten, kuolleitten lehtien reunustama polku johtaa minut yhä syvemmälle pimeään syksyyn. maatuvan maan multainen tuoksu täyttää minut kokonaan, iltaisesta usvasta kootut, menneen kesän muistot, vievät ajatuksiani polkua pitkin eteenpäin. kohti merenrantaa, kohti tummaa yötä. muistatko alastomat kuutamouintimme, kuinka juoksimme kilpaa pitkin kuunsiltaa. miten sylikkäin kuuntelimme hiljaisuutta, vaimenevien laineiden ääntä rantakallioon. kuinka luonto, taivas peittonaan nukahti, me emme. minä muistan...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Voi, tämähän aivan ihanan romanttinen, kesäinen
rakkausruno. Hiekkaiset varpaat, laineiden äänet, täydellistä.
*huokaa*
Aivan ihana. ^^
Suosikkeihin menee.
Kaunis muisto asuu sydämessäsi runon sanoissa.
Runon syksyssä on sitä samaa hellää kosteutta, kuin muistojen kesässä, kuutamo uinneissaan runon.
Tämä on pehmeä teos, hyvin luettavissa ja hymyn huulille jättävän makuinen.