Mihin katosi runous minusta?
Lensikö ikäväni siivin kohti
sinua, sinua
kaihosi tykösi, vaikka
tunsin sinut vierelläni
itkeytyi entisten puroiksi
nauroi minut jälleen olevaksi
Mihin katosi runous minusta?
En murehdi
se nyt eläkööt
sinussa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Nuoruus on, vaikka ikävuosien määrä on suunnaton.
Runous välillä kummasti katoilee ainakin minusta. Se odottaa suuria tunnekuohuja, jotka saisivat sen heräämään...Ainakin rakastuessa voisi ajatella, että runot elävät tunteina sen rakkaan ja itsen välillä, toinen ikään kuin on se omin runo. Kaunis on runosi.
Ydinsana on tuossa toiseksi viimoisessa säkeessä. Runous kumpuaa tummina hetkinä, silloin, kun auton osamaksujen kanssa on vaikeaa. Iloiset runotkin syntyvät luullakseni etupäässä kaipauksesta iloon. Silloin kun menee hyvin, niin voi vaikka ajaa nurmikon runoilemisen sijaan.
Luovuus etsii muotojaan ja vaatii taukoja.
..kuin lahja liitää toisen luo,
se antaa kaiken paloks' vuon -
ja sanan laskee sieluunkin,
kuin ystävälle voi...