Muistan hämärästi kun isä kerran päätäni silitti,
Mutta niin hyvin nyrkit, joilla äitiä hakkasi
En osaa luotella ihmisiä jotka minusta välittää
Mutta niiden jotka satutti, niiden kuvat pysyvät aina mielessä
Halusin nauttia halauksestasi
Mutta aina kuin katsoin sinuun
Muistin vaan vanhoja sanojasi
Ensimmäistä kertaa halusin ajatella tulevaa
Unohtaa menneet ja sydäntäni parantaa
Mutta en osannut enää, ajatuksissa pelkkä kuolema
Enkä tunne muuta kuin pelkkää surua
Ennen näin rumassakin kaunista
Nyt näen perhosenkin petona
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tiedän tunnelman ja tunteen, olihan minulla todella vaikea lapsuus, sitten "karkoitus" kotoa ikiajoiksi, jotenkin runosi tuntuu niin tutulta, väsymisesikin, mutta elämä on kaunis lyhyt pieni matka, olin itse nuorena vahingossa kuolla kun yritin, mutta taistelin ja toivuin, kasvoin *aikuisen naisen *mittaan, jos yhtään sanoillani voin lohduttaa, niin tulee niitä kauniimman värisiä päiviäkin vaikka aina ei niihin jaksa uskoakkaan
Lämpimiä ajatuksia ja rakkautta sinulle. Koskettavaa
ymmärrän, ehkä liiankin hyvin.
Kun on kerran lyöty, on luottamus helposti mennyt. kun on kerran hajonnut, ei heti ehjäksi tuu, ei ehkä koskaan.
Voimia ihan älyttömästi ja hali.<3
*hali* Voimia tulevaan :)
Koskettava runo ja ymmärrän mistä puhut...mutta silti elämä voi olla kivaakin.
p.s.hassu sattuma kun minulla on sama syntymäpäivä kuin sinulla ja olen vielä kiltti perhonen, koeta sinäkin vaan uskoa elämään.
Kyyneleet valuvat pitkin poskiani.
rakas ystäväni, minä olen täällä...sinulle.
Tämä runo sykähdytti, sai todella sydämen pomppimaan, melkein voin aistia pahan olosi tästä.
*halaa ja rutistaa* kyllä kaikki ajallaan parantuu.