Hannu ja Kerttu

Kun toivosi muuttuivat sinimustaksi steariiniksi 
                                                                      jota valuit pitkin lattiaa
                                                                                                         ja lattiasta läpi

Kun koitit laavakuoressasi laahustaa pois
                                
                            keräilin perässäsi pudonneita kultahippujasi
                                                               ja koitin niitä sinulle ojentaa
 
                              Suurinta osaa et uskonut omiksesi

Siispä säilöin ne sisälleni ja
kävelin kanssasi metsään

Nuotion ääressä saattoi pari kipinää lentää sinuun
sulit takaisin itseksesi

Kaivoin sydämestäni sinulta tippuneet
kultakimpaleet ja aloin niitä takaisin antamaan

Ei niistä tullut loppua
eikä omiani voinut enää erottaa omistasi
Ei sillä niin väliä.


Aion ojentaa sinulle muutaman joka päivä