Minä rakentaa halusin ajatuksin,
sen sillan, jolla luoksesi pääsisin,
vaan asteelle ajatuksen jäikin tuo,
et saapuisi milloinkaan, sen ymmärsin,
suotta haihattelin, miksi sitä teen,
vain turhia toiveita, uudelleen…
Miksi haavoja itseeni unelmilla,
turhilla itseeni teen.
Miksi toiveita turhaan elätellä,
niin vain on ihmisluonto kai luotu,
ei jaksa elää, jos ei toivo, tai vaipuu toivottomuuteen.
Vaan toivo, vaikka kuinka vähäinenkin,
siintää jossain taivaanrannan takaa,
odotat, josko senkin takana vielä,
onni, sinua vihdoinkin odottaa.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
