Kreetalaisen villikissan kuolema

Se oli se ruskeavalkoinen,
röyhkimys.
Se pieni ja laiha
joka muina katteina  
öisin nukkui parvekkeen sohvalla,
istui keskelle pöytää
tuijottamaan ikkunasta meitä
kahvipöydässä nautiskelijoita.
Tuli ulko-ovesta sisälle,
jäykästi tassujaan siirrellen
askel vähän horjuen.

Keskelle tietä oli kaatunut kyljelleen.
- Hullu kissa, kun ei väistä!
Ei se noussut, ei juossut enää turvaan.
Ei väistänyt ihmisten kulkuneuvoja.
Räpäytti väsyneesti vain silmiään
kun me väistimme.

Kiireisinä kiirehdimme mekin asioillemme,
niin myös monet muut kylään saapuvat,
sieltä lähtevät,
kun palasimme
oli sekin lähtenyt.

Makasi keskellä tietä.
Siirsimme sen meren puolelle 
ettei sen tarvinnut mennä enempää rikki
ihmisten tiellä.