Aikamme värittäessä muistoja
kestän vielä hiljaisuuden sanattomalla valtamerellä
mutta menen rikki sokeudesta
jolla ei nähdä edes sisäänpäin
Jossain rinnakaistodellisuudessa
meillä on toiset nimet,
samat kasvot,
yhteiset hyvät teot
ja sanat,
katseista puhumattakaan
Tässä olen vain yksinäinen sydän
toivoen,
vielä jopa uskoen rakkauden välttämättömyyteen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossasi on jotain surumielistä, jopa pelkoa että kaikki hyvä ei saata kestää loputtomasti. Onko rinnakkaistodellisuus sen tilan vastakohta? Rakkaus ei ole vain välttämättömyys, se on elämän ehto. Sen tietäköön jokainen yksinäinen sydän. Ne vielä joskus löytävät toisensa.
Sivut