Minä opin varhain ostamaan rakkautta,
sillä että olin asiallinen, aikuismainen,
ja pärjäsin aina.
Sillä että suojelin muita,
käänsin kaiken parhain päin.
Olin reipas, enkä koskaan, koskaan
pelännyt mitään.
Tai siltä se ainakin näytti.
Se pikkuinen tyttö,
se rikkirevitty Molla-Maija,
pukeutui haarniskaan,
joka oli sille aivan liian raskas kantaa.
Ja sen haarniskan nimi
oli viha,
kovuus,
kyynelettömyys.
Ja rakkaus,
niin rakkaus oli aina konditionaalissa.
Rakkaus oli aina jos.
Pikkuinen,
minä otan sinut syliin,
minä silitän tukkaasi
kun itket väsymystäsi ja ikävää,
niin sitä pohjatonta ikävää
siihen, että kelpaisit.
Minulle sinä olet hyvä ja kaunis,
ja minä tuuditan sinut uneen.
Minä suren nyt,
aikuisena,
meidän surumme pois.
Ja me saamme taas olla lapsia,
luottavaisia,
viattomuudessamme kauniita.
Ja rakkaus ON.
