Jos joskus rakastin,
tai edes välitin,
vaikka niinkin vähän,
että katseeni käänsin.
Opinko silloin jotakin,
kenties pelkäämästä lakkasin,
edes niin vähän,
että ryhtini suoristin.
Mahdoin olla sekaisin,
kun sinut halusin,
edes niinkin vähäksi,
kuin hetkeksi.
Revin itseni hajalle,
juoksin kuntoni rajalle,
kunnes en vain kyennyt,
edes hymyilemään sinulle.
Omaa tilannettani helpotin,
väkisin irroittauduin, vaikka rakastin,
niinkin kovaa,
että lopuksi hajosin.
Jäljellä oli vain särkynyt sydän,
joka vei elämästäni kaiken hyvän,
niinkin pitkälti,
etten tuntenut kuin kylmän.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Luovutin....joskus suurinta rakkautta on antaa toisen mennä tai lähteä itse. Turha on repiä kaikkea hajalle ja saada traumat tilalle siihen missä joskus on ollut rakkautta. Kylmyys merkitsee minulle kauhua...
Kiitos. Todella kauniita runoja sinullakin :)
erittäin hieno heittytyminen runo minän maailmaan.. Tämä on onnistunnut hyvin.
Olisin automaattisesti kuvitellut, että kirjoitat omia tuntojasi ylös. Runosi on sujuva, selkeä ja sitä on helppo seurata.
Joskus rakkaus ei riitä, vaikka kuinka tahtosi. Ei, vaikka mitä tekisi. Ja joskus, se on nimenomaan rakkaus, joka saa ihmisen perääntymään. Ja joskus toinen ihminen ei vastaa sitä käsitystä, jonka hänestä on saanut.
Runosi herätti minussa monia ajatuksia, kiitos siitä!
Joskus on niin sekaisin, että haluaa jotain/jonkun, vaikka vain hetkeksi ja vaikka tietää, ettei se ole viisasta. Ja joskus joutuu sitten lähtemään, vaikka se särkeekin sydäntä. Hyvä runo.