elokuu
Punahopeinen taivas pilviä kuljettaa ,
huojuu tuulessa yksinäinen koivu.
Kätesi hipaisee käteni kaarta,
käteni, joka siitä ei toivu.
Hiuksesi tuulessa sivelee poskeni pintaa,
sille tunteelle ei voi sanoa hintaa.
Katsot kauan taivaan rantaa, meillä on vielä yhdessä hetki aikaa.
Ja me istumme vierekkäin kajossa laskevan auringon, käsikädessä , hiljaista jo on.
Aurinko laskee ja antaa kuulle tilaa, yölinnut laulaa meille lauluaan.
Katson kanssasi avautuvaa kuunsiltaa me kahdestaan siinä istutaan.
Selite:
en tiedä.. jotenkin näen kaksi "möykkyä! katsomassa pimenevässä illassa auringonlaskua..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista kerrontaa
Elokuuhun ja sen taikaan on vielä ruhtinaallisesti aikaa, mutta runosi kautta pääsee jo tunnelmaan.
Elokuun neitona Ihastuin.
:)