Kaukaa takaa metsien
kuulen tänäänkin sen sävelen kaukaisen
kuin olin ollut ennen siellä
missä tuoksui metsä hieltä
siellä esi-isät kovaa raatoivat
äidit puurokauhaa aina kiersivät
ei ollut ennen lasten suut niin nälkäisiä kuin nyt
kaikki vain tahtoi niin paljon vain auttaa
ei tullut mieleen ketään pois piiristä laittaa
oli ennen hauskaa nyt viina vie ihmiset eri suuntiin
ei löydy lohtua sydämeeen ei ikävään suureen
on pois pyyhkäistu tunteet syrjään ei niitä tarvita
raha kun tekee kaiken hyvän
on joskus ihminen kuitenkin onneton
kun rikkaus ei rakkaaksi tee
kun tulee aika vain yhdessä olla
silloin enkelit lentää niin matalalla
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea menneiden, "hyvien" aikojen kuvaus! Vaikka kaikki eivät osaa arvostakaan sitä, osattiin ainakin olla vähään tyytyväisä eikä valitettu joka asiasta.
Rikkaus ei tosiaan tee rakkaaksi...hyvä runo
Runosi puhuttelee ja myös minua
koskettaa runon ihana viimeinen säkeistö.
Mielestäni ennen onnellisempia oltiin, vaikka toisinaan puutteessa elettiin.
Kyllä sitä entistä aikaa kaipaa,
Tosin en omaa lapsuuttani,mutta tarkoitan sitä,
että ihmiset välittivät toisistaan,auttoivat toisiaan.
Nykyisn vanhemmat istuu kapakoissa,lapset ovat yksin ja Ihmiset ajattelee rahaa,missä rakkaus ?
Rahalla ei saa aitoa rakkautta ja välittämistä.
Ei myöskään terveyttä ja elinpäiviä lisättyä...
Hyvin kirjoitettu...
Elämänmakuinen, kantaaottava, upeaa vertauskuvallisuutta sisältävä, eeppinen runo, kiitos!
Kauniisti piirrät
muistojen kuultamat ensimmäiset
elämäsi vuodet...
Itse elän erakkona nyt ,kannan vedet
puilla lämmitän..ikäväni on noita vuosia ...
Ihastuin tuohon runosi viimeiseen säkeistöön, se voisi olla jo runo, upea sellainen...tosin runosi alkuosa myös puhuttelee...
niinpä
missä se kaikki hyvä on
ja ne muistot
luen sydämellä
tätäkin
herkkä haikeansuloinen runo ajasta joka on ollut, ajasta jolloin työ oli työtä kuten kerrot ja perheet perheitä, elämä omanlaistaan pientä, kuten sanot rikkaus ei onnelliseksi tee, onneksi *kotoilu* ns. houming on nyt tulossa muotiin, ehkä ihmisillä on viimeinkin aikaa kohdata toisensa tavoittelematta koko ajan jotain, pidän viimeisen säkeen enkeleistä jotka runosi loppuun laitoit, niillä on rauhoittava rooli ja jotenkin saat lukijankin odottelemaan niiden matalalentoa
Sivut