Tässä tulee mieleen ikkunasta avautuva näkymä jossa puut lehdillään peittää kirkon kevään tultua (vuodenajat kuuluu haiku- ja tankarunouden perinteeseen) mutta sisällä oleva ei ole riippuvainen ikkunan näkymistä, koska usko on tällä puolella verhon/ikkunan eli sydämessä. Samalla kyseessä on vertauskuva, jota lukija voi pyöritellä mielessään erilaisin merkityksin ja hyvinkin pitkälle (omasta vakaumuksesta riippuen). Mua miellyttää runossa tai tarkemmin sanottuna sen synnyttämässä tulkinnassani, että vaikka kirkossa tehtäisiin ja päätettäisiin mitä, niin "kristillinen usko" (jota kirkonkin kuuluisi pitää esillä, mutta joka tänä päivänä valitettavan tehokkaasti hukkuu kontekstista irrotettuun, humanistiseksi muunnettuun lähimmäisenrakkauden höpinään ja liberaaliin yleisuskonnollisuuteen) säilyy alkuperäisenä Raamatun sanaan tukeutuen, kun sen juuret on sanoman ytimessä, evankeliumissa ja sen keskushenkilössä, ylösnousseessa. Näin pitkälle mun tulkinta tuota avaa, mutta "usko" on sinällään vain sana, eli jokainen värittää vakaumuksensa mukaan. Hieno haiku.
Kommentit
Itse luen runosi näin.
haiku on luonto runo,
Luonto itsessään on kirkko ihmeellinen.
Paikka hiljentyä, nauttia, niin ja ennen Valintataloja sieltä myös haettiin ruoka.
Talven luonto on hiljainen puhtaan valkoinen, pitäen pyhyydellään pimeää kuolemaa sylissään
nyt taas sen jäätyä taakse luonto peittää sen vihreällä verhollaan.
Sivut