valehtelin

suru täyttää kalloni kuin veri kylpyammeen
sen minne suli hänen ruumiinsa,
vapisevat raajat ruhjottuina vasten posliiniseinämiä,
hukkuneet hiukset kasvonsa verhoina

hän oli ennen ihmisen mittainen, nyt häntä
ei voi enää venyttää

mutta en mieti häntä enää,
en edes sitä kuinka hän viimeistä kertaa kääntyi
minua kohti, juuri ennen kuin tuuli hajotti hänen
ääriviivansa puihin