Kevyet siivet kantavat
halki vuosien,
kunnes elämäni syksy
näkyni muuttaa
kulkueiksi käärmeiden,
ne haalistaa
tapettujen unikkojen
tallotuiksi pelloiksi.
Suuret lauseet
mätänevät paperille,
supistuvat sanoiksi,
joiden merkityksen syö
säälimätön unohdus.
Levolle nyt käyvät
todellisuuden vahtikoirat,
on tullut aika
salaisuuden verho raottaa,
on tullut aika nähdä
sammumaton Aurinko
alla rakkaan Maamme multien.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kovin surumielinen, lopusta kuitenkin toiveikkuutta lupaava runo. Tulee mieleen nuorena rakennetut odotukset ja toiveet tulevaisuudesta, sekä niiden romuttuminen. Hienosti kirjoitat, vahvasti kuvaillen.
Voimakkain sanoin piirrät elämän iltaa... on siinä hyviäkin puolia :-)