Monen vuoden ystävyys, taakat jotka kannetaan kokonaan ystävän puolesta.
Milloin asia on toisin? Milloin taakat jaetaan ja milloin huolet saavat useamman vastuuhenkilön,
jotka tasavertaisesti kannattelevat tätä ''taakkaa'' yllä? Ja vaikka annat ystävällesi niin paljon,
saat niin vähän ilman että toinen edes tätä ymmärtäisi. Olen kukoistava kasvi,
jota hiljalleen ajan myötä unohdat yhä useammin kastella.
Kuihdun - katoan.
Ja sinähän siitä suutut: revit kasvin pois juurineen.
''Tyhmä kasvi kun kuihtui, ostan uuden.''
Muut kukat eivät kuki samalla tavalla kuin se vanha, tuttu ja kaunis kasvi, mikset ymmärrä sitä?
Mullan alla vain katoan, unohdun ja ehkä saan jotain uutta. Ehkä maadun ja saan uuden ''käyttötarkoituksen'' itselleni. Muut kukat pudottelevat terälehtiään lattialle, antavat sinulle vähän kerrallaan, tyydyttävät tarpeesi - vain hetkeksi.
Ja sinähän lopulta ymmärrät: sinulla oli aikoinaan jotain kaunista.
''Tahdon unohtaa kaiken tapahtuneen, tahdon palata tuttuun ja turvalliseen.''
Ja näin unohdat kaiken tekemäsi. Kehittelet päässäsi fiktion todellisuudesta, joka on sinulle miellyttävämpi versio tapahtuneesta. Ostat kauniin punaisen kastelukannun: se ei ole kasvisi lempiväri, mutta onneksi pidät siitä itse. Palkkaat puutarhurin, koska et itse jaksa hoitaa kasviasi uudelleen kuntoon.
Et edes tiedä onko sitä enää olemassa, etkä vaivaudu sitä tarkistamaan.
Ja sinähän vain ajattelet, että onneksi sinulla on puutarhuri joka tekee sen puolestasi.
Puutarhuri, jonka kautta ajatuksesi välittyvät, jotta et itse sitä joutuisi tekemään.
Puutarhuri, jolle annat ohjeiksi kaataa mullalle vettä kahden litran verran päivittäin, jotta sinun tuhosi lievittyisi mahdollisimman nopeasti.
Sen ''kaiken'' teet tietämättäsi sitä, että kasvi arvostaisi sinun vaivannäköäsi: annat ohjeitasi jatkuvasti uusille ihmisille, uusille puutarhureille jotka sinua uskollisesti tilanteessasi auttavat.
Minä jaksoin kasvaa, kantaa murheesi ja kyyneleesi mullallani.
Minä kukin sinulle ja toin iloa ja värikkyyttä elämääsi.
Minä käytin viimeiset voimani, uhrasin itseni.
Viimeisenkin vesipisaran lehdelläni.
Minä olen voimaton, mutta näet vain kuihtuneen ulkokuoreni.
On helppoa repiä kuihtuneet juuret irti, silppoa ne tuhansiksi hyödyttömyyksiksi:
voit vain ostaa uuden kasvin.
~ Kaikki kasvit eivät kuki yhtä kauniisti.
Tiedän - minä olen kaunis, mutta sinulle en enää kuki.
Minä arvostan itseäni ja toivon, että pystyt joskus samaan.
Ja sinähän siitä hämmennyt.
Milloin asia on toisin? Milloin taakat jaetaan ja milloin huolet saavat useamman vastuuhenkilön,
jotka tasavertaisesti kannattelevat tätä ''taakkaa'' yllä? Ja vaikka annat ystävällesi niin paljon,
saat niin vähän ilman että toinen edes tätä ymmärtäisi. Olen kukoistava kasvi,
jota hiljalleen ajan myötä unohdat yhä useammin kastella.
Kuihdun - katoan.
Ja sinähän siitä suutut: revit kasvin pois juurineen.
''Tyhmä kasvi kun kuihtui, ostan uuden.''
Muut kukat eivät kuki samalla tavalla kuin se vanha, tuttu ja kaunis kasvi, mikset ymmärrä sitä?
Mullan alla vain katoan, unohdun ja ehkä saan jotain uutta. Ehkä maadun ja saan uuden ''käyttötarkoituksen'' itselleni. Muut kukat pudottelevat terälehtiään lattialle, antavat sinulle vähän kerrallaan, tyydyttävät tarpeesi - vain hetkeksi.
Ja sinähän lopulta ymmärrät: sinulla oli aikoinaan jotain kaunista.
''Tahdon unohtaa kaiken tapahtuneen, tahdon palata tuttuun ja turvalliseen.''
Ja näin unohdat kaiken tekemäsi. Kehittelet päässäsi fiktion todellisuudesta, joka on sinulle miellyttävämpi versio tapahtuneesta. Ostat kauniin punaisen kastelukannun: se ei ole kasvisi lempiväri, mutta onneksi pidät siitä itse. Palkkaat puutarhurin, koska et itse jaksa hoitaa kasviasi uudelleen kuntoon.
Et edes tiedä onko sitä enää olemassa, etkä vaivaudu sitä tarkistamaan.
Ja sinähän vain ajattelet, että onneksi sinulla on puutarhuri joka tekee sen puolestasi.
Puutarhuri, jonka kautta ajatuksesi välittyvät, jotta et itse sitä joutuisi tekemään.
Puutarhuri, jolle annat ohjeiksi kaataa mullalle vettä kahden litran verran päivittäin, jotta sinun tuhosi lievittyisi mahdollisimman nopeasti.
Sen ''kaiken'' teet tietämättäsi sitä, että kasvi arvostaisi sinun vaivannäköäsi: annat ohjeitasi jatkuvasti uusille ihmisille, uusille puutarhureille jotka sinua uskollisesti tilanteessasi auttavat.
Minä jaksoin kasvaa, kantaa murheesi ja kyyneleesi mullallani.
Minä kukin sinulle ja toin iloa ja värikkyyttä elämääsi.
Minä käytin viimeiset voimani, uhrasin itseni.
Viimeisenkin vesipisaran lehdelläni.
Minä olen voimaton, mutta näet vain kuihtuneen ulkokuoreni.
On helppoa repiä kuihtuneet juuret irti, silppoa ne tuhansiksi hyödyttömyyksiksi:
voit vain ostaa uuden kasvin.
~ Kaikki kasvit eivät kuki yhtä kauniisti.
Tiedän - minä olen kaunis, mutta sinulle en enää kuki.
Minä arvostan itseäni ja toivon, että pystyt joskus samaan.
Ja sinähän siitä hämmennyt.
Selite:
Ystävyyttä on vaikea ylläpitää yksin ..
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit