minä menetän sinut
vähän kerrallaan
kadotan syistä joita et edes tunne
ystävyydet hautautuvat
välivuosiin ja siihen
etten minä ole enää tarpeeksi kiinnostava
en tiedä miten päin olisin
on typerää olla näin kiinnostunut
ihan vain olemisesta
meillä ei ole enää tilaa pelihuoneessa
jonne paettiin yhdessä kesällä
sinä ja minä vain
kahdestaan
koska sinulla on nyt horisontti ja reissureppu
olet laajempi ja minä olen tylsä
mustavalkoinen ja kaksiulotteinen
etkä sinä mahdu näihin pieniin haaveisiin
koska olet kasvanut niistä ulos
ja pelaat ihan oikealla pallolla
planeetoilla ja tähtikuvioilla
minä makoilen vielä lattialla
katselen marmorikuulan sisustaa valoa vasten
ja mietin näyttäisikö tähtinen taivas
todella yhtä lumoavalta
Selite:
ja vaikka sinä kuinka vakuutat olevasi aina ystäväni en osaa luottaa siihenkään - korvatuksi tuleminen on huomattavan helppoa ja olen siinäkin taiteenlajissa voittamaton
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava runo.
Tätä mä luin uudestaan ja uudestaan, koska se ajatus ihmisten kadottamisesta/unohtamisesta on pyörinyt päässä jo pitempään. Pidän siitä miten kappaleet on jaotettu, miten ne toimii keskenään ja erikseen ja marmorikuulan sisustan läpikatsomisesta. Samaa leikkisyyttä mitä oli "Kulta kampani on rikki" -runossa. Ihanaa, vaikka tää on kyllä tummemmalla sävyllä kirjotettu muuten!