Olet suru.
Täynnä keltaista hiekkaa ja tomua auringossa.
Minä kaipaan puutarhoihin vehreisiin, en tiedä minne matkaisin kun et ole enää kukassa.
Aavikkoruusuista kaunein.
Jos itkisin sinulle tarpeeksi, voisinko tehdä hiekkadyynistäsi järven?
Odota minua ole kiltti, en osaa yksin taivaltaa etelään, itään enkä länteen. Pohjoinen on se tarina josta ei sovi puhua, ja kyllä sinne kulkeva polku on täynnä lunta ja jäätä, valkoisia askelia toisensa perään. Sinä olet lämpö joka viipyy vielä elokuun jälkeen.
Minä olen ikävä.
Linnunluita hiuksissani ja takkuja sydänjuurissa.
Saat vaeltaa erämaissani tunturipurojen solistessa ja silti et eksyisi kivisillä poluillani.
Ruskan värjäämä tunturikoivikko.
Jos huudat ja laulat, niin vastaisinko kaikuna kutsuusi?
Pyydät minua kulkemaan edelläsi, opastamaan askeleesi tasaista polkua. Mutta minä tanssin kepein kengin notkelman syliin ja takaisin laelle, kosken kuruun ja tiheikön lomitse. Olen pahoillani, mutten olisi enää minä jos en olisi näin villi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Minä en jaksa lukea näin pitkiä tarinoita, mutten saa lopetettua tämän lukemista, uudelleen ja uudelleen. Enkä tiedä, miksi.
Ehkä se on kauneus, tai vaikeus.
Kiitos tästä positiivisesta ongelmasta.