Jos joskus, päivä sellainen koittaa,
etten nimeäni enää muista.
Jolloin ahdistus sisimmässä voittaa,
eikä sanat, lauseet luista.
etten nimeäni enää muista.
Jolloin ahdistus sisimmässä voittaa,
eikä sanat, lauseet luista.
Ettei enää tuttuja kasvoja lähellä näy
ja vain vieraita hahmoja kylässä käy.
Että peilistä mua tuijottaa, täysin tuntematon,
ja paikka aivan vieras, mulle kotinikin on.
ja vain vieraita hahmoja kylässä käy.
Että peilistä mua tuijottaa, täysin tuntematon,
ja paikka aivan vieras, mulle kotinikin on.
En taakkana halua olla sulle,
niin tärkeä kuitenkin olet mulle.
Loppuun asti tahtoisin, tuntea rakkauden,
sillä edelleen yhä olisin, se sama ihminen,
vaikkakin kera kavalan sairauden.
niin tärkeä kuitenkin olet mulle.
Loppuun asti tahtoisin, tuntea rakkauden,
sillä edelleen yhä olisin, se sama ihminen,
vaikkakin kera kavalan sairauden.
Selite:
2012
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
pidin todella paljon
Tälläistä runosi sai minussa aikaan ...täynnä ajatuksia ja kaiken lopullisuutta !
Elämä kuin rakkauskin on luopumista !
On tämä todella herkkää ja koskettavaa tekstiä ja asenne on niin oikein kuin olla voi. Ei mikään alistuvan ruikuttava eikä ylimielinen, vaan aidosti ja puhtaasti rakastava.
Ihanan leppoisa oikeastaan on tämä runosi. Kiitos siitä!**<3