Yksi kaunis päivä.
Yksi kaunis pieni hetki.
Kaikki sen hetkinen elämä lakkasi olemasta.
Ei ollut enää kuin tyhjyyttä.
Kiitos ja kunnia sille yhdelle,
oikeastaan kahdelle elämän potkimalle
jotka irrottivat kätensä ja
pudottivat minut rotkoon.
Hetkellisesti kuolin sisältä.
En tuntenut mitään.
En nähnyt,
en kuullut.
Vajosin koomaan.
Lautalla lipuin jonnekin sinne
jonka olemassaoloa en ollut vielä kohdannut koskaan aikaisemmin.
En edes silloin kun lapseni isä kuoli.
Saavuin sumuiselle saarelle.
Uskonut en enää mihinkään.
Minut murskattiin ja kaadettiin maahan.
Potkittiin ja hakattiin.
En välittänyt.
Heräsin keittiön lattialta.
Väsynyt kehoni pakotti minut nousemaan ylös.
Katsoin ikkunasta ulos.
Päivä oli kauneimmillaan.
Pyyhin valuneet meikit naamaltani.
Riisuin vaatteet.
Menin lämpimään suihkuun.
Kyynelten kastelemana kohtasin elämäni uudelleen,
sen uuden elämän.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Surullinen, koskettava, voimakas runo
Kyllä moni jää kakkoseksi murskatun elämän palasten alle...