Mää seiso täs palja taiva al
kattele tähri ja tekokuit
kuuntele yän ääni
Eik mun ympäril ol mittä
Peltoo o ja puit kyl
mut kauempan
kalliosyrjäs
Eik mu lähel ol kettä
Ja silleki kuka olsis
mä käännä selä
ja ota askele
poispäi
Täs kohta ole vaa mää
Täs kohta ole vaa mää yksi
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Edellinen runo oli moniulotteisempi, proosallisempi, mutta jo siinä oli aistittavissa lähtökohtana, ainakin yhtenä niistä, jonkinlaista henkistä irtiottoa. Tässä runossa se piirtyy esiin selvempänä. Sisäinen irtautuminen toisesta (tai häntä koskevista mielikuvista) ja lopulta "täs kohta ole vaa mää". Mystismäisen hienosti kuvattua, jostakin todellisesta rönsyilevää, runoksi muotoutuvaa tunnemaalailua ja pohdiskelua, hyvä. Runosta syntyvä riipaiseva ajatus, tunne, joka ei välttämättä sisälly itse runoon eikä sen lähtokohtiin, on vieraantuminen. Ihmisen kyvyttömyys kohdata itseä ja toista saattaa johtaa tilaan, jossa ympärillä ei oikeastaan ole mitään, vaikka ympärillä on kaikki: peltoa, puita ym. Lopulta on vain "mää yksi" ja sekin vieras, tyhjä ja outo. Runon minähenkilö ei ole siinä tilassa, hän ei ole itselleen outo. Hän on maisemaan piirtyvä pohdiskelija, jossa jokainen voi tunnistaa itseään.
Tällä murteella saa tehtyä niin upeita runoja joita on aivan mahtava lukea ja luettaessa voi kuulla kuinka se soljuu, kiitos! Tästä tuli upea fiilis :)
Niinpä on taas tuttua...joskus on toki hyväki olla vaa yksi. Hyvä runo
Kylläpäs oli runossa meininkiä, yksinäisyyttä, itsenäisyyttä ja taustalla kaipaus soi:)
Käänsin tämän niin, että tahdonkin olla mää yksi, edes tämän katoavan hetken. Kuuntelemassa yön ääniä, hengittämässä sen hiljaisuutta... vaikka vain yhden tupakan verran.
Murrerunoutta osaa kirjoittaa vain harva, sinä näköjään kuulut siihen harvalukuiseen joukkoon. Et pelkästään kikkaile sanoilla, vaan saat tarinaasi sisältöä. "Ole sää sit vaikka yksi", mutta runoasi lukee enemmän kuin kaksi ihmistä.
Murrerunosi vangitsee jälleen.. Upea, vaikka niin surumielinen.
"Mä yössä yksin seison"...kuin vartiomies, yhden vanhan sota-ajan laulun mukaan.
Onhan se kuitenkin hyvä, kun joku on joka tapauksessa lähellä, jos sattuu tarvitsemaan.
Pelastusrengas on otettu vastaan.
Kiitos, mut se on liian iso, mä meen siitä läpi.
työnkuvasi
mikä runo
ei heikkohermoisille
Tästä aistii hetken jossa todellakin on tarve olla aivan täysin ja totaalisen yksin! Jonkinlainen uuden itsenäistymisen hetki.
Muutapa kuuta ei näinä öin näekään eikä tosin tekosellaisiakaan ekä tähtiä ainakaan tässä sateessa. Valot ihan omasta takaa.
Aiheesta saisi esseen.
Sivut