Osaan vain kaivata.
Sitä samaista hetkeä, jona minua niin ahdisti.
Kerrankin kun tuntee itsensä hyväksytyksi, ehkä jopa kauniiksi.
Se vaan ei tunnu omalta, ja ahdistus kasvaa.
Enhän minä voi olla toisen mielestä kaunis.
Vaikka peili minulle joskus niin kertoisikin.
Kuuluuko sitä kuulla toisen suusta ?
Siinä on jo tarpeeksi sulattelemista, kun oma pää huutaa outoja asioita.
Mieluummin kuuntelisin niitä negatiivisia puheitasi, yhä uudestaan ja uudestaan.
Kasvaisin vahvemmaksi ja vielä paljon kauniimmaksi.
Silti vain jatkan.
Kaipuuta ja elämisenhalua.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Jännä idea,
"Sitä samaista hetkeä, jona minua niin ahdisti." säkeeseen haluan erityisesti sanoa sen, että miten totta se onkaan! Eikö ihminen kerta kaikkiaan osaa olla onnellinen, miksi täytyy kaivata hetkiä, jolloin kaikki on mennyt surkeasti?
Hyvä oivallus myös sen suhteen, että joskus on paljon helpompaa kuunnella muiden haukkumisia kuin kehuja.
Oivaltava runo,
antaa ajattelemisen aihetta myös muille :)
Danke.
onhan se niinkin niin
ehkä? kiitos