Yksinäiset holvit

Et ymmärrä kysymystäni,
vastaat
”Minä olen sohvalla, sinä olet
keittiössä,
mielestäni olemme kovin
lähellä
silti.”

Tahdon raastaa silmäsi
näkemään
lähempää korviasi -
sillä rakas, meidän väliimme
mahtuu tuhat sohvaa
tuhat keittiötä,
eikä se voi enää
olla salaisuus.

Entäpä sänky,
jossa nähtiin ennen
unelmia ja paratiisia kuin
miljoonakaloja?
Meidän sänkymme,
jossa sinisyys syveni kuin
häijy lampi,
vedätti kehoa alas syliinsä
ja kiristi lumpeisiin -
ja kun katsoit pintaan
oli sinne niin pitkä matka,
että jäimme pohjalle sylikkäin?

Ei siinä enää huokaa
hiki sen enempää
kuin raukeasti naitu
himo
sillä meidän sänkymme
on homeessa,
siitä sivuavat joet
ovat tyrehtyneet suoniksi,
jotka hiljalleen kurtistuvat kokoon
- meidän sängyssämme kohisee
vain satunnainen
virta, kun itkevä munasolu
juoksee pois minun
mätänevästä kohdustani!

Ja öisin, sinä nukut
sokeutta, et näe
tätä hämärää, joka hiipi
jäseniimme ja teki
meidät vieraiksi
et tunne tätä paksua
savua,
johon minä herään öisin
ja
lyön hikiset kämmeneni,
seinään.

Minä tuoksun näissä käsissä!
Nämä kädet koskettavat
minua,
ovat kulkeneet minun holveissani
avanneet ne aukot,
jotka sinä naulasit kiinni!

Sinä et kuule, sinä et ole
näkemässä.

Kuinka minä sulan
suloisesti
samaksi hieksi,
valun sängynlaitoja
pitkin viemäriin, jonka
kaivoit
minua varten sänkymme alle.