Nimetön

kun askellan
käy kylmyys kasvoille

joku nostaa käden pihassa
nostan takaisin
vaikken tiedä kuka hän on

kuuluuhan tapoihin tervehtiä
ettei luultaisi ylpeäksi

syksy raivaa tieltään valon

hiljaisuus jää korviin soimaan
kun naurun säteet ovat häipyneet
pois

sokeroin itseni päivittäin
leivokset, kaakao ja suklaa

jaksaakseni kahlata pimeää

luulin että syksy oli muutoksen aikaa
niin aina
ja taas
ja taas

kuljen
silmät puoliksi ummessa
kunnes
kuulen kevään
hiljaa
hengittävän
niskaan