Katson maailmaa
avuttomana,
kaikkialla kärsimystä.
Sodat tuhoavat kaunista
ja hyvää, mitään ei jää,
vain kosto elää.
Pieni sylivauva ei
ymmärrä vihaa,
miksi äiti katsoo ylös
ja pelkää,
toivoo toisen samanlaisen
äidin kuolemaa.
Sisko, veli haavoittunut,
sielu itkee hyvitystä
tähän hetkeen.
Kuinka tuntea tuska
toisen ihmisen,
jokainen sen kokee
samalla tavalla.
Voi, kauneutta elämän.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava runo. Miten juuri lapset joutuvat kovimman kestämään.Kun sielu on vielä hauras ja maailman pahuus käsittämätön.
niin, kuinka jokaisena aamuna ymmärrän kuten sinäkin, täällä rauhan keskellä ei meillä hätää, mutta lapset siellä sodan keskellä, yhtä arvokkaina kuin me, pelokkaina, kuolemaa paeten, koskettava on runosi
Niinhän se on,että siellä sodan jaloissa lapset kärsivät. Sotahan ei tule varmasti koskaan loppumaan, mutta meillä on hyvä täällä olla.
Tärkeästä asiasta olet runosi kirjoittanut.Hyvä!
Voi miten surullinen ja niin tosi.
Uutiset ovat täynnä raadollisuutta.
Surullisena luen runoasi,
en voi kääntää päätäni pois...
se on kuin kieltäisi totuuden,
niin kauheaa sota on,
olemme vain niin kaukana
siitä todellisuudesta, että
sitä ei voi käsittää,
mutta teemme parhaamme,
olen varma siitä :)
Sivut