Tämä on meidän lumimaailmamme,
keskellä yksinäisyyden
vuorten ja linnojen.
Mitään kanssasi kokenutta
pois ei saa sulkea.
Meillä on unelmia monia,
sinetein suljettuja ovia.
Ei meitä tuuli kiinni saa,
murheet vain sinne jää.
Kylmyyden keskellä seisomme,
alle tähtitaivaan kuulumme.
Luulin sinun ensin katoavan,
mutta niin kuin jokaisen aamuauringon
näin myös tarkoitettu on.
Valkoisen marmorilumen keksellä
sinä ja minä makaamme.
Kuin olisimme enkeleitä,
toisista huolta pitäen ja
hellästi rakastaen.
Vahvempana ja voimakkaanpana
minusta huolehdit.
Voin luottaa sanaasi,
tarttua tiukasti käteesi.
Yhdessä käsistä pitäen,
tuulessa kaksin juosten.
Luovuttaa ei saa,
tai pystähtyä milloinkaan.
Selite:
:) I hope you like it. Ja teitenkin toivon kommentteja, että tiedän miten parantaa ja mikä oli hyvää runossa.
Itselläni tästä runosta tulee mieleen Marianne, joten omistan sen salaa sille. <3
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Luin ensin punatekstin ja huomasin että tää on omistettu mulle! -^^-
Kuulostaa Even runoilta, ihana satumaailma. Parasta on, että tästä tulee mielikuva talviyöstä ja kahdesta tytöstä, mutta vaikka on kylmä, on tarpeeksi vaatetta eikä palele. ^.^
Rakastan noita kohtia joissa kerrotaan tuulesta, siitä tulee aina sellanen ihana vapauden tunne. <3 Ihana tietää että luotat minuun, paitsi että en kyllä oo se vahvempi ja voimakkaampi. : DD
"Kylmyyden keskellä seisomme,
alle tähtitaivaan kuulumme.
Luulin sinun ensin katoavan,
mutta niin kuin jokaisen aamuauringon
näin myös tarkoitettu on." <33
iihana satumaailma, otsikko on todella kaunis ja pisti lukemaan koko runon läpi <3
herkkää tekstiä <3
ihastun tähän, laitan tämän suosikeihin <3
Rakastan tätä aivan liikaa^^
nam, mikä runo.