Onko se vain sattumaa,
jos oikein katsoo maailmaa.
Jalkaisin näkisin lumihiutaleen
matkalla läpi tuulen ja tuiskun,
laulaen löytäisin perille
ja tuntisin kaiken ykseyden.
Onko se vain vain sattumaa,
kun kiipeää korkeimmille vuorille,
ja kaipaa paikkaa
keskellä ei mitään.
Mistä horisontti alkaa,
mihin se loppuu,
tulenko sokeaksi
keskellä lakeuksien.
Ovatko nämä rivit vain
pakopaikka, joilla rakennan
sen ainoan kiintopisteen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kun runoilija noin miettii,
on elämän tarkoitus lähellä avautua...
se kaikki, miksi täällä taivallamme,
miksi joskus on kiivettävä korkealle
selvittämään sydämensä ailahteluja.
Oikein hyvä runo, siitä saa ajatuksiin
uutta kasvua ja voimaa.
Hyvää joulupäivää ;)
Hienosti kirjoitettu pohtiva matka. Kyllä kirjoittaminen myös auttaa, mutta ei ilmaan kannata piirtää ääriviivaa.
Herkkä, pohtiva runo, hyvä
Joulumaista tunnelmaa!
Joskus on niin sankka tuisku varsinkin jäällä ettei näe muuta kuin lunta lunta vain.
Niin, mikä on syy ja mikä seuraus. Rakentaako ihminen itselleen jumalia kaipausta tyydyttämään, täyttääkseen itsessään sattumalta olevan tyhjiön, vai onko ihmisessä tyhjiö koska häneltä puuttuu - ja kaipaus sen luonnollinen seuraus, jota milloin milläkin täytetään. Runollisesti ilmaistua ajattelua, jota lukiessa mieleen tulevat Lapin maisemat, tunturit. Luontokokemuksesta nousee metafysiikka ja metafora. "Jalkaisin näkisin lumihiutaleen / matkalla läpi tuulen ja tuiskun, // laulaen löytäisin perille / ja tuntisin kaiken ykseyden." Loppukappaleessa runoilija läsnä.
Mikään ei kait ole sattumaa, vaan kaikella on tarkoituksensa. Pidin isosti sanomasta, johon luonto on yhdistetty upealla tavalla ja joka kertoo hienosti kyseenalaistaen etsijästä.
Sivut