Kokenut oon katkeruuden kuran,
Ja menettänyt levollisuuteen luvan,
Antaen itsestäni karstaisen kuvan,
Ruumiin rispaantuneen ja ruman,
Tänä iltana tän pahan puran,
Sulkien tyylirikkojeni tuvan,
Sisään asfaltin ajattoman uran,
Kärsinyt on loputtomat liekit,
Ja dadaistisen dialogini dieetit,
Jotka jo jyskyttävät ohimoissa,
Kadotettujen kurjien kotiloissa,
Viimeiset sanat sisälläni toistuvat,
Kun huoleni ja haikea mieli halaavat,
Aamun myötä ankeeni palaavat,
Liekit jotka lemmest' liikaa lupaavat,
Tuntenut oon taantumuksen tarun,
Sekä kosketuksesi kylmän, karun,
Silloin kun hyllytin ainoan avun,
Kaulaani kietaisin kyynelten narun,
Siihen hukkua saa, jos haluttaa,
Ja oi, kyllä sieluni levossa liplattaa,
Tanssien ruusupedin piikeil' ripaskaa,
Muistanut oon rämeesi railot,
Ja lupauksiesi loputtomat kaivot,
Joissa itsetuntooni korkokengil' tallot,
Joihin tyhmyyttäni toiveeni tuhlasin,
Jotka jo myöhemmin taivaalle tuhkasin,
Mitään ei siitä jäänyt jäljelle mulle,
Ei edes kotii sydämelle kadotetulle,
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
