Nimetön

sydäntä vihloo ja rintaa puristaa,

heikottaa, pelottaa ja ahdistaa,

totuus piirtää mieleeni julmaa kaavaa,

saa mut kauttaaltaan vapisemaan.

piirrä mulle jotain kauniimpaa,

mun kaikista arvokkaimmasta aarteesta,

sinusta.

kyyneleeni suolaiset kirvelevät silmiäni,

tipahtavat kädelleni ja sekoittuvat vereeni,

niin, minä tiedän, minä tein sen jälleen,

sorruin taas samaan paheeseen,

kiusaukseen liian suureen,

vastustamattoman ihmeelliseen.

pyyhi kyyneleeni rauhoitellen,

pistä mut tuntemaan itseni tärkeäksi.

minä olen niin pahoillani,

anna anteeksi,

tiedän etten saisi upottaa puukkoani,

koskaan, milloinkaan itseeni,

olin vain niin epätoivoinen, tunsin,

että kaikki unelmani ovat rikki, itsekin hajosin,

en kestänyt sitä tuskaa, sitä yksinäisyyttä,

ja ennenkuin ehdin käyttää järkeä,

näin valkoisten lakanoiden punertuvan,

lupausteni hiljalleen musertuvan.

älä ole mulle vihainen, en tarkoittanut pahaa,

vastoinkäymiset voitan pää pystyssä kulkien.

ilman sinua minä olisin varmasti riistänyt henkeni,

mutta sinä ja sinun vaistosi,

olet aina paikalla kun tarvitsen sinua kipeästi,

sinä kuulet sydämeni huudon, ikäväni,

taas teit sen, olit yllättäen vierellä,

olit kanssani selviämässä,

kiitos siitä, ystävä rakas ihana,

kiitos, että olet minulle olemassa,

kiitos, että olet jo vuosia,

jaksanut minun tukipilarina,

joskus vielä korvaan kaiken sen, mutta en nyt,

olen heikko, hukassa ja väsynyt,

en jaksaisi enää mitään, en mitään,

en tahtoisi enää elää, pelkään elämää.

lue mulle iltasatuja,

anna nukkua,

älä heräämään pakota.