Lohdutonta

Sisäänkäynti hengittää rajusti sisään-ulos
hidastettuja, 
kaljuksi ajeltuja ihmisenkuvatuksia.
Vieraskirja on pitkä kuin räntäsade
ja siitä tapaa vain kylmiä päivällisiä.

Olen saapunut maahan,
joiden ikkunat ovat täynnä lähtijöitä.
Tornit niin mahtipontisia, 
                              että kirjoittavat taivaan
                                                oman verensä nimellä.

Mummot kantavat edelleen 
vettä kaivoista.
Mökit ovat kuin toisen maailmansodan jälkeen.
Rikkaudet
piiloutuneet verisiin kädenpuuskiin,
horisonttiin katoavien laivojen viimeisiin tuskankorahduksiin.

Kun sitten istun brezhneviläisessä kahvilassa
ja koetan saada olemattoman linnun viserrystä
pysymään seinällä,
ymmärrän miksi minulle esitellään hauen leukaa.

Puhujien silmät on kaivettu syvälle kuoppiin,
jotta huominen avattaisiin niille vasta 
                                               kun multa on vaiennut.