Satakieli

Suru painaa
kyyneleet muodostavat jokia
ikävä kalvaa enkä tiedä mitä olen
nimesi on kaiverrettu luihini ja niitä särkee
niitä särkee niin, etteivät ajatukset kulje
vaan ne ovat pysähtyneet käytöstä poistetulle pysäkille odottamaan bussia joka ajaa aina ohi
sammaleet kasvavat pysäkin katolla
lienevätkö nekin odottaneet toivoa tulevasta
parempaa huomista 
huomaan vältteleväni paikkoja, joissa sieluni tanssahteli riemusta
sillä nyt tanssi taittuu lasinsiruilla
kun jalat veressä jahtaan palasia menneestä
sitä tunnetta, kun sydän pakahtuu ja rintaa puristaa
ehkä vielä annan auringon säteiden lämmittää ihoani ilman, että ajattelen suljettuja silmiäsi auringon noustessa ikkunan takaa