tutkimusmatkailija
vinyyliksi naamioitu seinäkello
laskee minun ikävääni
nyt ja nyt ja nyt
ja nyt
yli kaksikymmentäneljä
tuhatta minuuttia
pelkään ettei se lopu
tai että kaikki loppuu
kerralla
ikävä, odotus, mennyt
ja tuleva
että sinä alat siinä
missä minä lopun
että huomenna äänesi kulkee
puhelinlangoissa vieraisiin huoneisiin
sormeni hapuilevat aamuisin
tyhjää
ja sinun kietoutuvat
punaisiin
tai vaaleisiin
väärän tuoksuisiin hiuksiin
että eksyn sinun kartallasi
ja viet kompassini mennessäsi
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hämmästyttävän hieno runo, oikein kaunista mutta samalla hirvittävän haikeita sanoja.
rakastuin ehkä. aika paljonkin.
oot taitava.
Täynnä tulevaisuudenpelkoa, ikävää, rakkautta, suurta tunnetta. Hieno!