SadeSue

Epätoivo vaihtuu ymmärrykseksi, ymmärrys suruksi, suru haikeudeksi, haikeus toiveikkuudeksi ja toivo elämäniloksi. Lopulta elämä taas voittaa, ja kaikki esteet on raivattu tieltä. Pääsen eteenpäin ja olen onnellisempi kuin koskaan ennen. Olen täällä, itseäni varten, saan tuntea elämän eri sävyt, tunteet ja jatkumon. Elän päivä kerrallaan, ilman odotuksia tulevasta. Olen tässä, ja elämän virta kulkee lävitseni ja kuljettaa minua hitaasti eteenpäin. Virtaani aiemmin padonneet epävarmuus ja pelko, ovat huuhtoutuneet ja laimentuneet muiden elämän elementtien sekaan, muuttaen ne yhtenäiseksi elämän eliksiiriksi. Olen läsnä, olen rakkaudessa, olen itsessäni, vahvat juuret maassa ja joustavat oksat kurottaen kohti taivasta, keräten valoa koko olemukseni tueksi. Jatkan kasvuani alati kiihtyvään tahtiin, lipuen, pyörien. Kellun tässä elämän virrassa, kiireettömästi, pysähdellen ajassa kuin aikaa ei olisikaan, nappaan muistiin tämän hetken kauneuden, verkkaisen. Taustalla ollut melu on muuttunut hiljaisuuden kuoroksi, jota säestää lempeyden ja hyväksynnän Henki. Pimeyden varjot voi syntyä vain valolla, nyt katseeni kohtaa valon, kun toivottomuuden linssit on riisuttu. Kuljen matkallani tyhjyyteen, rauhaan, pehmeyteen, on sisältäni löytyvä avaruus, loputtomuus. Sisälläni olevaa tilaa, jota joskus pyrin täyttämään, saa olla nyt vain, tyhjää. Siellä missä on kaikkeus, missä on olemattomuus, siellä olen minä, minä olen tyhjyys. Täällä on hyvä olla.