Nykyään
kun puhut hänestä
äänesi kirskahtaa
kuin hiekanjyvä rattaissa
Hän, joka joskus oli rakkain
ajan hampaissa muuttunut
joksikin toiseksi
tuntemattomaksi
Onhan hän vieläkin kaunis
yhä kaartuvat kulmansa
pitkät ripsensä
ja hiustensa pellava
johon kätesi ennen hukkui
Hänelle Sinä kerran vannoit
ikuista rakkauttasi
Ja lapset - ikuinen siteenne
katkeamaton säie joka yhdistää
menneet ja tulevat sukupolvet
Sinun sukusi
hänen sukuunsa
Entä minä
mitä minä saankaan
vakuudeksi
Mikä on se rakkauden sinetti
Kuka puhuu rakkaudestamme
kun meitä ei enää ole
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Nämä runot
Sivut