Puut polkuni varrella
oksillansa tilhien tirskunta
kuiskivat selän takana
osoitellen sormillaan
Vihaan niistä joka ainoaa
Sitä rehevää pihlajaakin
joka ylpeillen oksistaan
kantaa punaisia marjoja
hedelmöittyneitä munasoluja
näyttääkseen minulle
Olen tyhjä...
Vihaan aikaa
ja enemmän kuin sitä
vihaan kelloja
jotka muistuttavat minua
joka hetki
Analoginen aika
se on suhteellista, sanot
näytät digitaalista kelloasi
kiroat kiirettä
minuakin - vaatimuksineni
Vaatimuksineni!
Biologinen kelloni
eri mieltä
Tämä rakkaus huutaa
tulla lihaksi
täyttyä
Täyttyä Sinusta!
Ota pois tämä ikävä
etten siittäisi surun lasta
omilla kyynelilläni
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Käsittämättömän koskettava runo - tämän edessä menee sanattomaksi.
Todellista taidetta.
Tässä runossa on suru kuvattu monella tavalla, onnen ja vihan sanoin. Hyvin kirjoitit!
Sivut