Surun lapsi

Runoilija Mystis

Puut polkuni varrella
oksillansa tilhien tirskunta
kuiskivat selän takana
osoitellen sormillaan

Vihaan niistä joka ainoaa

Sitä rehevää pihlajaakin
joka ylpeillen oksistaan
kantaa punaisia marjoja
hedelmöittyneitä munasoluja
näyttääkseen minulle

Olen tyhjä...

Vihaan aikaa
ja enemmän kuin sitä
vihaan kelloja
jotka muistuttavat minua
joka hetki

Analoginen aika
se on suhteellista, sanot
näytät digitaalista kelloasi
kiroat kiirettä
minuakin - vaatimuksineni

Vaatimuksineni!

Biologinen kelloni
eri mieltä

Tämä rakkaus huutaa
tulla lihaksi
täyttyä

Täyttyä Sinusta!

Ota pois tämä ikävä
etten siittäisi surun lasta
omilla kyynelilläni

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Käsittämättömän koskettava runo - tämän edessä menee sanattomaksi.

Todellista taidetta.

Tässä runossa on suru kuvattu monella tavalla, onnen ja vihan sanoin. Hyvin kirjoitit!

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Sivut