Elän

Tämä runo sen taas näyttää, kuinka autuaan hurskaita olemme omassa tietämättömyydessämme, koska emme sisintämme kaikesta huolimatta täysin tunne.

Sinne on piiloon itsesuojeluvaistomme kätkenyt asioita, jotka näkyvillä olleessaan, olisivat vain haitaksi itsellemme.

Kaikella kunnioituksella ateismiasi kohtaan, epäilen Sinun kuitenkin vielä *oman Jumalasi*, *jonkin elämääsi vaikuttavan, sinua vahvemman voiman*, kutsu sitä sitten vaikka
*kirveensilmäksi* joskus löytävän.

Ihminen on aina uskonut olevansa heikompi, kuin se kaikkein korkein voima, jolta on apua pyydetty.
Eikä se avunpyyntö ole koskaan ollut heikkouden tai huonommuuden tunnustamista, vaan nöyrtymistä itsensä edessä.

Pelkonsa siinä, että joku sanoisi pyytäjää heikoksi, voittamista.

Hirmuisella taidola taas olet runoillut.

Niin. Elämä on tässä. Tuulissa ja tuiskuissa, joskus tyvenessä.

Kaunis runo. Luonnollisen oloinen eikä tunnu liian julistavalta, ja mulle kristittynä hyvä muistutus että kyllä ns. jumalatonkin voi elää, jopa täysillä, niissä omissa puitteissaan. Vaikka pohjimmiltaan ajattelenkin että vasta Kristuksen yhteydessä ihminen löytää elämän tarkoituksen ja oppii tuntemaan itsensä. Toisaalta, uskonnollisuus voi myös kahlita, jos siitä puuttuu Jeesuksen tuoma vapaus, ja osittain muutenkin, kun ihminen sitä käyttää estoisuudessaan ja rikkinäisyydessään... Anyway, uskossa tai ei jokaisen elämällä on arvo. Luonto on Jumalan luomistekoa ja heijastaa Hänen kauneuttaan... Hienosti, herkälläkin tavalla kuvattu elämisentunne. Tykkään kovasti.!

Kaunis aamuruno täynnä elämänvoimaa. :)

Hyvä Sanoma, niin sanoakseni...

Upeasti kirjoitettu runosi on. Tunnelma lohduttoman takaa nousee valoa. Kiitos tästä.

Vahvaa ja kaunista, pidän!

Sulla on vaan pikkusen erilainen käsitys uskonnosta, ei se tee sua uskomattomaksi, tiedäthän sinne on monta tietä....

Noin kuuluu tehdäkkin

Elää=)