aatostelu

Lie masentunut,
(-vain tokaisen)
oon jokseenkin
kun jokaisen
nietokseenkin
(-siis talvella)
piirtyneen merkin
annan palvella
munaskuin viettiä,
vaisto herkin
vaikkakin miettiä
koittaa seuraamuksia.

Kantsis kai vuolla
vain hiljaa kuksia
pahkoista tuolla
vaarain kainalossa.

Jos laavulla istuisin
lippu vain salossa,
vaikka kangistuisin
rakovalkealla saisin
lämpöä valaaa
(-taas uneksia taisin)
tarjoilijalta salaa
plöröt naukkaisin
ja jos jaksaisin,
huikopalaa haukkaisin
ja velat tietty maksaisin
repustani omasta
kun suuri vesikelkkain
luovis puiden lomasta
natistessa pelkkain
veistosten painosta
jalaksin kirskuvin.

Ei parempaa lie mainosta
kun neitoset tirskuvin
laumoin tulis vastaan
saunapuhtain mielin auttain
jakaen ainoastaan
tietoa ett' mun kauttain
ois kuksia kaupan somia
jotka ei polta suuta,
maljoja koruttomia
kotimaista umpipuuta
suullisella takuulla.

Jos kuppi natisee ja vuotaa
vika korjaannu ei makuulla,
sisintä käyttäjänsä luotaa
oottain anteeksiantoa.
Silloin syitä tarkastellen
voi etsiskellä kantoa
taas jälkiänsä astellen,
tai juurilleen palaamatta
opetella käyttämään
(-tää jääköön salaamatta;)
ja ahkerammin täyttämään
perimmäisen tarkoituksen
joka luoduille on suotu.

Puistikosta karkoituksen
jälkeen kun on juotu
malja sovituksen
suut jälleen suljetaan
ja kun elämä avaa uksen
siitä kiittäin kuljetaan
(-ollen oikein asentunut).