tuokiontäysi hetki
ravistavaa kiihkoa ja elämää
äärettömyyden tavoittelua
kunnes pudotus todellisuuteen koskee
sanon ei ja sisin
kuiskaa hiljaa siltikin kyllä
hetkinä
joina rapisevat lehdet putoavat päälle
punehtunut aurinko laskee
maisema piirtää arkoja värejään mieleen
kunnes tämäkin päivä on eilinen
ja huominen on suuri musta aukko
mutta ehkäpä myös
ojentamaasi läikkyvän leilin mettä
Selite:
Kuvaa vain tämän hetkisiä ja eilisiä tyhjyyden tunteita, kaipausta johonkin jota ei edes itse pysty määrittelemään.<br/><br/>
Harmittaa hiukan nyt jälkikäteen nuo kliseiset sanat runon lopussa ' läikkyvän leilin mettä ' ja olisin poistanut tai muuttanut niitä. Mutta koska muutamat teistä jo ehtivät niihin tarttua, niin annan olla.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista ajankuvaa ja pohdiskelua. Hieno runo.
Hienon hienoo herkkää kaipausta
ja odotusta jostain kauniista
"ja minä odotan
ojentamaasi läikkyvän leilin mettä"
ihana jakaunis
syvien vesien runo
loistavaa lintalinta!
:)
Herkkää haikeutta, upea runo
Syvällisesta otsikosta alkaen runosi
koskettavam kuiskaava sanoma, tuo
hiljainen kyllä....jonka kruununa runon
viimeinen säe.
Olet luonut upean runon, kiitos.
Niinpä. Jokainen tietoisesti koettu hetki on elämää. Jokainen elämälle kyllä-vastaus positiivisia voimia meille tuottavaa. Runossa ihmisen kipu kasvaa odotukseksi ja toivoksi kauniin mielenkiintoisella tavalla, tuota 'läikkyvää leiliä' odottaa varmaan moni, mutta myös itse asiaan suuresti vaikuttaen. Hieno runo.
Näin ne päivät ohitse vilahtelevat.
Hieno runo taas kerran. Viimeisestä virkkeestä
olen ehkäpä samaa mieltä kuin sinä. Mutta hienojahan nämä on! :)
Kaunista pohdintaa.
Olet laveerannut tunteesi syksyn väreihin, pimeän hetkien väliin, jossa valo on toivo, rakkauden leilissä. Kiitos tästä.
Tässä on jotain syvällistä johon tuo läikkyvä leili istuu oikein hyvin. Taidokasta.
Tuo ensimmäisen säkeistön esiintuoma maanis-depressiivinen tila, joka on hyvin tuttu itsellenikin, ohjaa lukijan mielenkiinnon, sata varmasti, paneutumaan intensiiviseen lukunautintoon ja kokemaan tekstin mukana konkreettisesti omanaan runon tunnetilan.
Hyvin syvällinen ja mieleen jäävä vaikutus runollasi, joten jään nauttimaan siitä.
Kiitos vierailusta.
Ihastuun tämän runon kielikuvituksehen, siihen luonnon ja ihimismielen sekootuksehen joka niin hyvin ja vieläpä useen sointuu yhtehen.
Empä osaa muutaku ihaalla tätäki runoas.
Hieno runo.
Vahvasti hetkessä kiinni,mainiota ilmaus,pidän.
Kuvaat niin todellisesti sitä mikä
hiipii salaa monenkin mieleenn
olemmehan suomalaisia melankolisteja
Ihan syyttä joskus niin tyhjää kaikki on,
mutta kun ulos kaiken saa,niin jo helpottaa
Huomenta lindalinda.
Kiitos runostasi, pidin siitä.
Kaksi ensimmäistä säettä tai miksi niitä nyt runoudessa ikinä kutsutaankaan, ovat alkusoitto upealle loppusoitolle ja tämä lause "maisema piirtää arkoja värejään mieleen" on kerrassaan loistava ja sitoo runosi yhteen, näin minä runosi luin ja koin.
Leppoisaa viikonloppua Sinulle Toivottaen.
T. Peter
Tunteena - pohjattomuus kuin juurettomuus on karua tunnetilaa,jos ei tunnu kuuluvansa siihen missä elää.
Tässä itse kuvaat sitä kuin osana luonnonkuvana että elääkö luontokaan enään omilla ehdoilla.
Ihmisluonne kuin luontokin on tavallaan yhtä että voi liittää runoihin myös,miltä ympäristö näyttää... kuin heijasteena tai todellisuudessa.
Vähän kuin luontokin hapertuu,niin siinä myös ihminen osana... ottaen luontoa mukaansa runoihin/tunnetiloihin.
Tässäkin voi piillä vaara "jos kirjoittaa kuin itselleen",sitä ei välttämättä kaikki ymmärrä,etenkään jos itse ei ole täysin avoin.
Sanon tämän omasta kokemuksestani jo aikoja sitten eräiltä kriitikoilta mutta mielestäni Pääasia on että itse ymmärtää omaa kieltään ulospäin,jos vielä lukijatkin pitää ... niin mitä niistä kriitikoista "välittää" joka käänteessä... ja tuo kilse-et myös minäkin kokeenena amm.kriitikoilta.
Runosi on ymmärrettävissä ja luonto siinä... kuvaa omaa tunnettasi... tuohon otsikkoosi.
Syvällisen koskettava runo!
Joenakii päevinä het uamusta kaepaoksen tunne suap yll otteen tunnemulimassa ja sisin uottaa raohattomana vuan sitä suurta ihmettä.
kauniin herkkää kaipausta, pidin tästä paljon, tässä oli jotain loistoa joka iskeytyi minuun. Upeaa! :D
Minusta tämä runo on kaunis juuri tällaisena. Pidän kovasti.
Hyvän runosi lisäksi jäin miettimään
punatekstisi alkuosaa.
läikkyvän leilin mettä ei ole mielestäni kliseinen, samaistuin runominään eli loistavaa, tässä on muutenkin erittäin taitavaa tunteiden havainnointia
Ei ole syytä minkäänlaiseen huoleen, minustakin tuo lopetus on huikean onnistunut. Valoa, nektaria "matkamiehelle" rakkaudella, välittäen leilissä ojennettuna. En itse olisi jättänyt sitä pois, enkä yhtään muuttaisi. :)
Haikea, herkkä runo...hyvin kirjoitettu
on tuokiontäysi hetki aina
kun luen runojasi ja kuljen tunteittesi mukana
mitä kliseistä jos ne on hyviä juuri tähän paikkaan
KIITOS
Luin tämän useamman kerran, aukeni koko ajan enemmän. Sai merkityksiä. Pidän erityisesti noista säkeistä 5-9. Niissä on jotain paljon syvempää verrattuna muihin säkeisiin. Hienoa tekstiä.
Sivut