olen paljon vähemmän
paljon, paljon sanoja ja lauseita vähemmän
iriksesi tummuudessa vain hiukkanen
sormien ja ihosi pinnalla ohikiitävä hetki
ei
et tunne minua
tuskin tulet milloinkaan edes tuntemaan
haluan olla edelleen minä
minä
joka ei ole kenenkään saavutettavissa
ei omistettavissa
ei edes lainattavissa
en tiedä
mitä Luoja ajatteli luodessaan minut
jonkin virheen Hän kuitenkin teki
koska en ole sopeutuvainen
irrallinen, erilainen
yksinäinen susi ihmisen vaatteissa
lampaan luonne kuitenkin
lapsen hyväuskoisuus sisimmässä
joten ystäväni
olen suurien kysymysten loputon suma
epätäydellisyys
ei kenenkään omaa, ei omistettavaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä runo hämmentää ja pakottaa kysymään, mitä ihminen todella on suhteessa toiseen toisen mielessä. Mehän toivomme sitä suurta rakkautta, jossa meillä on paikka toisen mielessä, että näkisimme itsemme toisen silmissä. Onko se vain meihin istutettu ikuinen toive, joka jää ja jonka tulee jäädä täyttymättä, koska olemme erillisyyteen tuomittuja? Kuitenkin meillä on se toive ja sen hetkittäin siivittämä illuusio rakkauden toiveen täyttymisestä. Välttämättä on, ja se riittää; muuten elämä ei tunnu miltään.
Hienoa pohdintaa omasta itsestä.
Jokainen olemme omanlaisiamme, kaikki yhtä arvokkaita.
Hieno, jotenkin kaunis runo..
Emme voi omistaa toista ihmistä.
Hieno runo
ja sinä vaikutat
itsenäiselle ja vahvalle.
hieno
Sivut