Tapasimme muutaman kerran
olit aina niin iloinen ja nauravainen
elämää ajattelit tiiviisti, mitä se toisi
Työ johon olit paneutunut
antoi toivoa huomisesta
Sitten pikkuhiljaa hiipi sisimpääsi
tauti, joka ei antanut periksi millään
Sinä nuori kaunis,iloinen
jouduit niin aikaisin
taivaan iloon enkeleiden suojaan
lähtemään
Lähtösi pysähdyttää
ei todeksi vielä uskoa voi
niin pian kun jo toivoa vähän oli
Ehkä aikasi oli vain olla täällä
sen aikaa minkä olit
Opetit itsestäsi meille jotain
jälkeesi jätit hämmennyksen,
voimattoman surun läheisillesi
joka on tässä ja nyt koskettavana
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
niin, kuolema on niin arvaamaton, minäkin palasin eilen muistisairaiden vanhempieni luota, ja sain viestin ystävän äkillisestä kuolemasta, vaikka lomalle hänen piti vain lähteä, sinun runosi todella koskeettaa, ihmisen aika, niin arvaamaton, herkkä haikea kaunis runo
Sivut