Niin paljon olet nähnyt maailmaa,
paljon kokenut matkallasi,
nyt sairaalassa muistelet
elämääsi, sitä elettyä.
Niin paljon on menetystä elämässäsi,
kauniiden muistojen rinnalla,
surua, itket sitä kun vanhat ihmiset,
jotka tahtoisivat pois, jäävät olemaan
vain puhumatta, näkemättä enää.
Suru paljon koskettaa, lapsi otetaan pois
sitä ymmärtää ei tahdo, kaikkein parhaimman
elämän jakson tytär lähteä sai, lapset pienet
kaipaamaan jäi.
Isä miettii on vanha ja sairas,
miksi otetaan pois kaikkein kauneimman
elämän jakson, hän sitä ymmärrä ei.
Ikävä suuri, pettymys Jumalan voimaan,
eikö olekaan mitään, ei enkeleitä taivaassa
vain tyhjyys odottaa meitä.
Niin suuri on tuska vanhuksen, ei ota häntä
vielä suuri luoja, säästää häntä vanhaa,
mut on vielä tehtävää hänellä, näyttää ihmisille
rohkeudesta elämän.
Vaikka on menetys suuri ollut hän jaksaa
nauraa, iloita hetkistä, niistä pienen pienistä,
joita vielä elämä antaa, lapsista, joita on vielä
jäljellä hänellä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettavaa kirjoitusta...eletyn elämän aitoa makua, joka ei jätä sydäntä kylmäksi...niin usein petymme, emme ymmärrä kaiken tarkoitusta, joskus on laivasta suuntakin hukassa, kun oikein myrskyää.
Hyvin kauniisti kerrot vanhuksesta joka muistelee sitä elettyä elämää jossa on ollut sekä surua, että murhetta, mutta vielä jaksaa iloita pienistäkin onnen hetkistä ja lapsista jotka ovat hänellä vielä ilona elämässä<3
Tässä on juuri sitä elettyä elämää, tunnekirjoa. Tämä runo koskettaa. Toivon että tämä vanhus saa rauhallisen mielen. <3
*halaa* lämpimästi, jos jokin koskettaa niin se kun lapset otetaan ennemmin pois, herkkä ja surumielinen runosi, koskee ja koskettaa, Isä Taivaassa tarvitsee heitä, ajattelen, he menevät Isän luo kotiin, näin minua lohdutettiin kun poikani loukkaantui onnettomudessa, mutta onnekseni toipui, olen melkein sanaton, surumielien ja haikea lukiessani runoasi, mutta sanon että olet onnistunut hyvin, tämä kosketta todella
Sivut